Niinkuin ihan ensimmäisessä postauksessa mainitsinkin, niin asun 3-vuotiaan koiran kanssa. Herra on sekarotuinen, puoliksi Welshin Corgi ja puoliksi Portugalin Podengo, välillä tottelee nimeä Andy. Oikein ihana ystävä.

Energiaa riittää vielä vaikka muille jakaa, se tykkää lähteä mun mukaan pitkille lenkeille, rakastaa palloleikkejä, tykkää olla rapsutettavana ja viihtyy muuten vain lähellä. Varsinkin metsäretket ovat suuressa suosiossa. Tulee itsekin liikuttua paljon enemmän koiran kanssa. Ei sitä muuten tulisi lähdettyä pitkälle lenkille raskaan työ- ja koulupäivän jälkeen, jos ei tuota koiraa olisi.

Päivääkään en ole katunut sitä, että päätin koiran ottaa. Olin juuri muuttanut vanhempien luota omilleni, olin 19-vuotias ja elämä muutenkin aika sekaisin. En edes halua ajatella, että mihin olisin päätynyt, jos tuo pieni karvapallero ei sillon olisi kotiutunut. Siitä alkoi taas elämä hymyilemään ja asiat järjestymään.

Siinä mielessä olen onnellisessa tilanteessa, että mun vanhemmat ja vanhempi veli tykkäävät tosi paljon viettää aikaa koirani kanssa ja olen päässytkin lähtemään kavereiden kanssa reissuun välillä. Viimeksi oltiin juhannusviikko etelän auringon alla nauttimassa. On itsekin mukavampi lähteä, kun tietää, että toisella on hyvät oltavat ja viihtyy hyvin hoitopaikassaan.