Nuorempana odotin aina innolla sitä päivää, kun olisi taas vuoden vanhempi ja lähempänänä kaikkea sitä, minkä kuvitteli olevan niin hauskaa ja kivaa. Sitä, että saisi olla aikuinen.

Tänä päivänä? Kauhulla odotan sitä, kun pitäisi muka taas olla viisaampi ja varmaan vihdoinkin pikkuhiljaa oikeasti aikuistua ja tehdä oikeita päätöksiä (tai päätöksiä ylipäätään..). Päätöksiä sen suhteen, että mitä sitä oikeasti elämältä haluaa. Haluaisin taas vaan edes hetken ajan elää vain sitä huoletonta elämää, kun ei ollut vielä mitään huolia mistään ja sai tulla ja mennä miten halusi. Ei ollut mitään velvollisuuksia koulua lukuunottamatta... 

Mutta kuitenkin oon jollain tavalla onnellinen, että ne ajat on takanapäin. Tulevaisuus edessäpäin. Tosin ne tulevaisuudensuunnitelmat vielä täysin auki.